Kokemuksia tunnevyöhyketerapiasta - toinen kerta

8.37




Siristelen silmiäni samalla kun auringonsäteet lankeavat suoraan kasvoilleni. Säteet muistuttavat lempeästi saapuvasta kesästä ja mietin, että nyt on aika hyvä olla. Kävelen kepein askelin Puutarhakatua pitkin kotiin päin tunnevyöhyketerapiasta.

Olen juuri ollut toista kertaa tunnevyöhyketerapiassa Puutarhakadun hoitohuoneen Mari Sipilällä. Lue ensimmäisen hoitokerran fiiliksistä tästä postauksesta.


Minkälainen toinen hoitokertani tunnevyöhyketerapiassa oli?

Istahtaessani sohvatuolille Mari kysyy ensimmäisenä mitä minulle kuuluu. En oikeastaan muista mitä vastasin, ehkäpä sanoin, että erityisen hektistä on. Nyt kun mietin, niin viime ajat ovat menneet aikamoisessa suorittamisessa aamusta iltaan.

Mutta tärkeintä oli, että todella jäin miettimään mitä minulle kuuluu. Viime aikoina olen sanonut niin monelle projektille kyllä ja niinpä to do -listallani on nyt liian monta deadlineä paukahtamassa, jonka vuoksi kiire ei lopu edes siihen, kun töistä lähden kotiin. Vaikka moni niistä asioista onkin mieluisia, niin suorittaminen on kyllä pidemmän päälle aika ahdistavaa.

Silmäilen käsiäni samassa kun pyörittelen sormiani. Olen ehkä hieman hermostunut, niin kuin aina vastaavanlaisissa tilanteissa aluksi. Mari kyselee monia asioita. "Minkälaisia hoitoreaktioita sinulle tuli viime kerran jälkeen?" Kerron, että minua väsytti ihan hirveästi, nukahdin jo aikaisin. Lisäksi olin todella kylmissäni, siis niin kylmissäni, että mittasin jopa kuumeeni ja paketoin itseni kahden peiton uumeniin, jotta lämpenisin. Olin myös janoinen, aamulla päätäni jomotti vimmatusti ja olo oli ehkä vähän jopa krapulaisen tuntuinen. 

Lisäksi näin monta yötä todella ahdistavia painajaisia. Ensimmäisessä painajaisessa minut raiskattiin Brahenkadun bussipysäkille, eikä kukaan ohikulkija puuttunut asiaan. Mari kysyy olenko tulkinnut itse uniani, mutta en sen koommin ollut niitä jäänyt miettimään. Mari kysyykin heti "Tunnetko itsesi näkymättömäksi?" ja jatkaa sitten: "Voisiko tämä tarkoittaa sitä, että kehosi yrittää pyrkiä ulos sieltä näkymättömyydestä?". 


Jään hetkeksi pohtimaan asiaa ja sitten jatkamme taas. "Piirrä tähän hahmo, jonkalaisena näet itsesi." "Apua! Aivan kamala tehtävä" ajattelen ensin, mutta aloitan homman silti. Piirrän pötkylämäisen nelisormisen vähän jopa muodottoman hahmon, jonka hiukset sojottavat sivuille kippuraisena, alaspäin tuuhentuen. Ojennan paperin Marille ja sanon, että ainakin tulevaisuudessa toivon olevani viisisorminen. Mari katselee paperia hetken ja sanoo "tämä kuvan henkilö vaikuttaa aika epävarmalta."

Ehkä ensimmäisen kerran puhun rehellisesti ja suoraan omista heikoista puolista. Tuntuu oikeastaan äärimmäisen vapauttavalta nostaa ne pöydälle tarkasteltavaksi ja pähkäillä mitä niiden takana mahtaa olla. Heikkoja puoliani katsellessamme mietimme missä niiden syvimmät juuret mahtaa olla. Ja se juuri onkin tunnevyöhyketerapian ydin, kohdata itsensä rehellisesti, käsitellä omat traumansa ja purkaa hieman sitä omaa taakkaa, joka meiltä kaikilta löytyy (oli menneisyys minkälainen tahansa). Ja sitten vain päästää niistä irti. Se ei tietenkään ole näin helppo homma, vaan sen eteen saa nähdä paljonkin vaivaa. Mutta mitäpä sitä ei tekisi oman hyvinvoinnin ja onnellisuuden edistämiseksi?

Omat heikoimmat kohdat löytyy esimerkiksi itsearvostuksen puutteesta, ainaisesta riittämättömyyden tunteesta. Vähän sillä mentaliteetilla on tullut edettyä elämässä, että eipä minulla ole niin väliä. No hitto soikoon, kun todellakin on väliä! Tähän mennessä parhain oivallukseni ehkä onkin juuri se, että mitä kamalaa voi sattua jos sanon, vaadin tai teen juuri niin kuin haluan. Tai mikä ihme minua siinä edes estää? Epäonnistuminen? Nyt kun mietin, niin ainoat epäonnistumiset on juuri niitä, kun luistan niistä asioista mitä oikeasti haluan.

"Löydätkö tämän hetkisestä itsestäsi yhtymäkohtia siihen aikaan, kun olit 11- tai 12-vuotias?" Mari kysyy. Tunnevyöhyketerapiassa elämä jaetaan 18 vuoden sykleihin ja se siis tarkoittaa sitä, että ne asiat ja tunteet, jotka olen 11- ja 12-vuotiaana tuntenut, heijastuvat tähän hetkeen.

Jään miettimään. On ollut todella hankalaa muistaa mitä 11-vuotiaana on tapahtunut (Äiti, jos luet tätä, kerro mitä silloin tapahtui!). 12-vuotiaan muistot on helpompi ketjuttaa, sillä silloin tapahtui paljon suuria muutoksia, kuten vaikkapa viime postauksessa mainitsemani yläasteelle siirtyminen.

Ajatuksen tasolla minussa on ehkä liikahtanut viime aikoina jokin. Luulen, että se on tällä hetkellä se, mikä yhdistää tämän hetken niihin ajatuksiin ja tunteisiin, mitä 12-vuotiaana kävin läpi.

Keskustelu on ensimmäistä hoitokertaa lyhyempi, aikaa on kulunut alle tunti, ehkä noin 45 minuuttia. Tunnevyöhyketerapia kestää kaksi tuntia, joten vyöhykeratahieronnalle jää nyt runsaasti aikaa. Riisuudun jättäen ylleni vain alusvaatteet ja kömmin muhkean peiton alle rentoutumaan. Laitan silmät kiinni ja rauhoitun.

Tässä ajassa Mari ehtii käymään läpi kokonaisvaltaisesti kaikki hermopisteeni eli pään, korvat, niskat, kädet, jalat ja varpaat. Mari aloittaa hieronnan sivellen käsillään lempeästi pääni ja korvieni hermopisteitä. Vyöhykeratahieronta tuntuu niin ihanalta eikä laisinkaan samanlaiselta murjomiselta kuin normaali hieronta. Voisin olla tässä hetkessä monta tuntia, mutta niin kuin aikuiset aina sanoo, niin ei makeaa mahan täydeltä – ehkä siinä jotain perää on.




Mari käy kroppani läpi huolella ja hänen kosketus tuntuu ihollani ihanan pehmeältä. Raotan hieman silmiäni. Seitsemännen kerroksen huoneistosta näkyy sininen taivas muutaman pienen pilvenhaituvan kera. Täydellistä!

Mari käyttää vyöhykeratahieronnassa aivan valloittavan ihanalta tuoksuvia Young Livingin eteerisiä öljyjä, joilla voi olla muuten upeita vaikutuksia. Mielestäni nämä kuulostavat niin mielenkiintoisilta, joten kerron niistä hieman lisää.

Pään alueelleni laitettiin Stress Away -nimistä eteeristä öljyä, jonka nimensä mukaisesti pitäisi lieventää stressiä, parantaa unta ja itsevarmuutta. Tämän öljyn pitäisi myös vähentää jännitystä niissä tilanteissa missä sitä normaalisti kokisi. Ihanaa! Saisikohan tätä käyttää kokoajan?

Jalkoihini Mari hieroi Grapefruit -öljyä, jonka pitäisi virkistää mieltä ja viedä negatiivisia ajatuksia pois. Selkääni laitettiin Believe -öljyä, joka on muuten Marin tämän hetkinen uusi lemppari. Believe -öljy auttaa vahvistamaan uskoa itseen ja tuo tunnelukkoja pintaan. Öljy sisältääkin mm. Idahon palsamijalokuusen ja olibaanihartsin öljyjä, jotka voivat tuoda esiin itseluottamuksen tunteita. Eikö kuulostakin aika hurmaavilta?

En muista koska olisin viimeeksi liidellyt niin huolettomasti kotia kohti, niin kuin tällä kertaa tein. Alkuvuodesta tuumasin, että aion tehdä tästä vuodesta elämäni parhaimman. Tällä hetkellä ajattelen toteuttavani sitä aika hyvin –  ja mahdollisimman kokonaisvaltaisesti.

Huoleton en tietenkään tälläkään hetkellä ole, mutta mieli ja keho tuntui niin keveältä. Olin ihan eri tavalla läsnä hetkessä ja se tuntui mielettömältä. Kesäkuussa onkin sitten seuraava aikani, miltäköhän sen jälkeen tuntuu?

Mitä ajatuksia tunnevyöhyketerapia sinussa herättää? Kiinnostaako se vai oletko joskus jopa kokeillut?

Kiinnostuitko tunnevyöhyketerapiasta?

Tästä voit tutustua Marin Facebookiin, tästä pääset Marin nettisivuille ja tästä pääset varaamaan Marille ajan.



You Might Also Like

0 kommenttia