Tunnevyöhyketerapia – mitä se on?

2.27

Kävin kokeilemassa tunnevyöhyketerapiaa. Lue blogistani miltä se tuntui!



Ystäväni kanssa käydyissä keskusteluissa vilahteli yhä useammin hoitomuoto nimeltään tunnevyöhyketerapia. Mitä enemmän hän siitä kertoi, sitä enemmän se jäi mieleeni pyörimään.

Yhtenä tavallisena koti-iltana aloin tutkailla tunnevyöhyketerapiaa hieman perinpohjaisemmin. Yllätyksekseni en löytänyt hoidosta juuri yhtään kokemuspohjaista tietoa, vaikka käytin Googlessa kaikki mahdolliset sanat ja synonyymit. Käytin hakusanoina "blogi", "kokemuksia", mutta ei niitä vain löytynyt.

Siitä inspiroituneena lähestyin heti asian tiimoilta kehuttua turkulaista vyöhyketerapeuttia, Mari Sipilää ja niinpä me sovimme Marin kanssa ensikäyntini tunnevyöhyketerapiaan heti huhtikuun alkuun. Tämän postauksen toteutimmekin blogiyhteistyön merkeissä.

Apua, pitääkö mulla olla joku ongelma?

Kun ensimmäinen hoitokertani sitten lähestyi, mielessäni kiemurteli kysymyksiä poikineen. Ystäväni sai takuulla kymmeniä viestejä kännykkäänsä, kun jännittyneenä pohdiskelin mitä tuleman pitää.

Minä: "Apua, pitääkö mulla olla joku ongelma, että voin mennä sinne?"
Ystäväni: "Hahaha, kyllä niitä ongelmia sitten alkaa löytymään, kun sinne pääset."

Minä: "Voitko vielä kerrata mitä siellä sitten kysytään?"
Ystäväni: "Syntymäajasta lähdetään, olisi ihan hyvä, jos muistaisit siihen vastauksen."

Minä: "Pitääkö siellä riisuutua? Unohdin sheivata sääret!"
Ystäväni: "Kyllä sinne voi mennä villahousut jalassa, ei haittaa yhtään."


Mari Sipilä on turkulainen tunnevyöhyketerapeutti. Hän tekee modernia ja psykologista vyöhyketerapiaa aikuisille ja lapsille.




Mitä tunnevyöhyketerapiassa tapahtuu?

On huhtikuun kolmas, talvilomani toiseksi viimeinen päivä. Pian viimeisen viestin lähetettyäni ystävälleni saavun Marin hoitolalle, Puutarhakadun hoitohuoneelle. Sijainti on aivan keskustan tuntumassa ja vain kävelymatkan päässä kotoani.

Olen tapani mukaan hieman jännittynyt, mutta Mari toivottaa minut lämpimästi tervetulleeksi ja oloni on normaalia nopeammin rento ja kotoisa, vaikka vastassani on minulle täysin uusi ihminen, jolle aion kohta avautua henkilökohtaisista asioistani.

Tunnevyöhyketerapiassa eli psykologisessa vyöhyketerapiassa kehoa hoidetaan kokonaisvaltaisesti. Hoidossa käydään läpi oma elämänkaari ja tunnevyöhyketerapia pohjautuukin elämänkaariteoriaan, jossa uskotaan elämän erilaisten kokemuksien jäävän kehon muistiin.

Mari istahtaa eteeni, ottaa lomakkeita käteensä. Iltapäivän auringonsäteet säteilevät yhdeksännen kerroksen ikkunoista kauniisti huoneeseen ja viestittävät minulle keväästä, uuden alusta.

Nyt mennään! Eikä minua jännitä enää juurikaan. Mari kysyy syntymäaikaani, jes, tähän ainakin osaan vastata, olenhan juuri tämän kysymyksen kuullut ennakkoon.

Mari kertoo, että tunnevyöhyketerapiassa elämä jaetaan 18 vuoden sykleihin ja tällä hetkellä elämäntilanteeseeni heijastuu ne asiat ja tunteet, joita olen kokenut 12-vuotiaana.

"Tapahtuiko elämässäsi jotain erityistä 12-vuotiaana?" Mari kysyy. Mietin ja mietin, mutta en saa mieleeni muuta erityistä, kuin kotikyläni ala-asteen sijaan kouluni vaihtuikin yläasteeseen, kaupungin sykkeeseen, jossa koulu oli triplaten isompi ja yhdistelmäluokkien sijaan luokkia olikin jo A:sta E:hen. Mukaan tulivat myös pitkät bussimatkat kouluun ja takaisin. Näin jälkikäteen muistan myös, että vuotta nuorempi "bestikseni" jäi ala-asteelle ja näin välimme hieman etääntyivät.


Kävin kokeilemassa tunnevyöhyketerapiaa. Lue blogistani miltä se tuntui!



Haastatteluni jatkuu. "Kuka hoiti sinua vauvana?", "Olitko päiväkodissa vai perhepäivähoidossa?", "Mikä on ensimmäinen muistosi, kun olit 1-6 -vuotias?" Apua, en muista vastauksia mihinkään! Ihmettelen, miten näinkin yksinkertaisilta kuulostaviin kysymyksiin on hankala muistaa vastauksia.

Lopulta saan mieleeni ainakin yhden muiston. En tykännyt olla päiväkodissa. Olin aika nirso ruoan suhteen ja päiväkodissa pakotettiin syömään lautanen tyhjäksi. Istuin monta kertaa lautasen edessä ruokalassa yksin, etenkin, kun ruokana oli makaronivelliä. Ja se aika tuntui pitkältä, jopa tunneilta. Muistan yhden kerran, kun minut unohdettiin tuntikausiksi yksin ruokalaan lautaseni eteen.

Saman ajanjakson loppupäähän ajoittui myös monta muuta suurta tapahtumaa. Kerroin isän alkoholiongelmien vaikutuksista elämääni, vanhempien erosta ja siitä, kuinka meidän perinteinen perheidylli omakotitalosta muuttui nopeasti sukulaisten nurkissa asumiseen ja kuinka vuosien päästä isäni menehtyi.

Mari kyselee asiasta hyvin paljon. "Mikä ajoi isäsi juomaan?", "Miltä se sinusta tuntui?", "Olitteko läheisiä?", "Mihin hän menehtyi?", "Miten koit kuoleman?", "Miten olet käynyt läpi asiaa?" Kysymyksiä oli paljon, vastauksia taas vähemmän ja nekin olivat hieman hapuilevia, mutta Mari sai niistä helposti kiinni. "Oletko ajatellut sitä, että sinulla voisi olla hylkäämisen pelko?" En oikeastaan ollenkaan, mutta tämä huomio pysäyttää hetkeksi ajatukseni. Se ei välttämättä ole ollenkaan kaukaa haettua ja aionkin tutkia asiaa kotonani tarkemmin.

Jatkoimme elämänkaareni ääriviivojen luonnostelua. Kävimme yksi kerrallaan läpi lapsuusajan vuodet ala-asteesta yläluokkiin. Mari kuunteli keskittyneesti ja kiinnostuneena vastauksiani. Oli helppo puhua. Sitten tuli ammattikouluaika, aikuisuus ja nykyhetki. On jo helpompi vastata kysymyksiin, mutta silti mieleeni tulee monta jo unohdettuakin asiaakin.

"Mikä on elämäsi suurin saavutus?", "Miksi juuri silloin tunsit olevasi onnellisimmillasi?", "Mikä on unelmasi?" Mari kysyy ja saa minut taas mietteliääksi.

Unelmista on vaikea puhua ääneen. En tiedä, mistä se johtuu. Haluanko piilotella niitä, etten näytä epäonnistujalta, jos ne eivät toteudukaan? Vai voiko joku nauraa niille? Mieleeni tulee kuitenkin Sunnuntaimedian blogipostaus unelmoimisesta ja siitä rohkaistuneena kerronkin unelmani Marille.

Hahmotellessani elämäni kokonaiskuvaa, oivallan jo muutaman asian. Ymmärrän yhtäläisyyksiä elämänvaiheissa, jotka ovat tehneet oloni erityisen onnelliseksi ja päinvastoin. En ehkä ollut edes ajatellut näitä koskaan, mutta tämä oivallus herättää minut tähän hetkeen. Ikäänkuin yhtäkkiä olisi muutama palanen liitetty toisiinsa.

Olemme jutelleet yli tunnin. En tiedä vastasinko aina kysymyksiin oikein tai menikö vähän vierestä. Mari ohjaili keskustelua kysymyksillään, joten pääsin helposti takaisin raiteille, jos vastaukseni lähtivät kiitolaukkaan.

Mari Sipilä on turkulainen tunnevyöhyketerapeutti. Hän tekee modernia ja psykologista vyöhyketerapiaa aikuisille ja lapsille.

Seuraavaksi siirryn hoitopöydälle värikkään peiton lämpöön. Hoitoaika on yhteensä kaksi tuntia, josta olemme käyttäneet jo yli puolet. Aikaa jää siis alle tunti ja siinä ajassa Mari ehtii vielä avaamaan pääni, korvieni ja niskani hermopisteet. Ainakin saan pitää sheivaamattomat sääreni salaisuutena.

Kehohoidossa painellaan vyöhykeratoja eri puolilta kehoa sormilla tai vyöhykepuikkoja apuna käyttäen. Samalla kun Mari käy läpi kehonosiani kevyesti painaen haastattelu jatkuu lempeästi.

Silmät sulkiessaan hoidon aikana saattaa nähdä värejä. Ne merkitsevät erilaisia asioita, mutta minä en värejä näe, vaikka uteliaisuuttani haluaisinkin.

Hermopisteiden läpikäymisen aikana ei myöskään ole tavatonta, jos kivun tuntee vaikkapa pistoksena muualla kropassa. Sanon, etten tiedä koskeeko nilkkaani, vai kuvittelenko vain ja kuulenkin, että juuri jalan seudulla tämä saattaa tuntuakin.

Kun aika on melkein lopussa, Mari kysyy vielä saako laittaa korviini tarralla kiinnitettävät kuulat. Kumpaiseenkin korvaani kiinnitetään kolme kuulaa. Kuulien tarkoitus on tehostaa hoidon jatkumista stimuloimalla tiettyä aluetta. Kuulia pidetään korvissa muutama päivä elleivät ne ala sattumaan. Kuten koko hoito, myös tämä on yksilöllistä ja toiset saattavat tuntea kuulista kovaakin kipua ja alue voi vaikkapa turvota. Itselläni kuulat eivät aiheuttaneet kipua tai turvotusta, joten pidin niitä vaivatta kaksi päivää.

Mari muistuttaa lopuksi, että hoidon jälkeen keho alkaa poistamaan kuona-aineita ja tämän vuoksi mm. veden juonti on erityisen tärkeää.

Kävin kokeilemassa tunnevyöhyketerapiaa. Lue blogistani miltä se tuntui!

Ajatuksia tunnevyöhyketerapian jälkeen

Kävellessäni Puutarhakatua pitkin kotiin, ihmettelen tapahtunutta ja ylipäätään elämääni hyvin kokonaisvaltaisesti. Mietin kuinka onnelliseksi itseni tässä hetkessä oikeasti tunsin vai tunsinko ollenkaan? Olisinko onnellisempi, jos tekisin muutoksia elämässäni vai ajautuisinko vain ojasta allikkoon?

Pohdiskelin myös menneisyyttäni ja mietin minkälaiseksi ihmiseksi olin kasvanut kokemuksieni kautta. Hahmottelin mielessäni minkälaista elämää haluan elää, mikä juuri minut tekee onnelliseksi ja mitä haluan saavuttaa seuraavaksi. Mietin siis isojakin juttuja, mutta en silti muista koska fiilikseni olisi ollut näin rauhallinen.

Illan aikana sain paljon kyselyitä kavereiltani siitä miten hoito oli mennyt ja miltä se oli tuntunut. En osannut vastata mitenkään. Tarvitsin aikaa jäsennellä tapahtunutta ja tunsin itseni uupuneeksi. Väsytti ja janotti.

Kun nukahdin, nukuin kuin raskas tukki pitkälle aamuun painajaisten siivittämänä. Herätessäni päätäni särki ja olo oli todella kuiva. Tältäkö kuona-aineiden poistuminen tuntuu? Oliko tämä kehon tapa ilmoittaa minulle jotain?

Myöhemmin Mari kertoo minulle, että kuvailemassani hoitoreaktiossa on kyse puhdistumisesta ja alitajunnan liikkeelle lähdöstä painajaisten muodossa. Unet voivat olla aluksi tosi sekavia ja ahdistavia. Lopulta unet alkavat selkiintymään ja ne muistaa hyvin. Silloin kyseessä on terapeuttiset unet.

Menisinkö tunnevyöhyketerapiaan uudestaan?

Ehdottomasti aion mennä! Jokainen meistä kantaa mukanaan menneisyyden, johon yhtenä osana liittyy unohdettujakin tunteita, tuskia ja tapahtumia. Minä olen valmis tutustumaan itseeni paremmin ja aionkin napata pelkän menolipun tälle itsetutkimusmatkalle. Hetki ei voisi olla oikeampi.

Tunnevyöhyketerapiassa on kyse kokonaisuudesta ja suurimman hyödyn siitä saakin irti vähintään kolmen käynnin sarjassa. Tämä olikin ensimmäinen käyntini ja seuraava on varattu huhtikuun loppuun. Niistä fiiliksistä kirjoittelen myöhemmin oman postauksen – pysy kuulolla.

Tunnevyöhyketerapia maksaa Marilla 82 euroa (2 tuntia). Kaikki omaan hyvinvointiin käytetty raha onkin hyvin käytettyä rahaa.


Kävin kokeilemassa tunnevyöhyketerapiaa. Lue blogistani miltä se tuntui!


Tunnevyöhyketerapia pähkinänkuoressa

Tunnevyöhyketerapiassa eli psykologisessa vyöhyketerapiassa käsitellään kehoa kokonaisuutena. Sen avulla opimme ymmärtämään itseämme ja tunteitamme paremmin. Metodi pohjaa elämänkaariajatteluun, jonka mukaan kaikki elämän tapahtumat ja tunteet jäävät kehon muistiin. Hoidossa etsitäänkin kehon muistiin jääneitä, ehkäpä jo unohtuneita tunteita. Hoidon puolesta ei ole välttämätöntä muistaa niitä etukäteen.

Tunnevyöhyketerapiassa terapeutti ei tee tulkintoja, vaan oivallukset tekee asiakas eli minä itse. Hoito auttaa palauttamaan yhteyden omiin tunteisiin ja kokemuksiin sekä avaamaan omia lukkoja – tämä kiinnostaa eritoten minua. Joskus asiakkaat kuulemma sanovat, etteivät tiedä yhtään miltä heistä tuntuu ja tähän pystyn muuten itsekin samaistumaan.

Hoito sopii kaikenikäisille. Ainoat esteet ovat syöpähoidot, raskauden ensimmäiset kolme kuukautta, vahvat mielialalääkkeet ja antibioottikuurit.

Tunnevyöhyketerapiasta on apua mm. fyysisiin ja psyykkisiin kipuihin, päänsärkyyn, ahdistukseen, lapsettomuuteen, huonoon vointiin, levottomuuteen, masennukseen, burnoutiin ja oman identiteetin löytämiseen.

Tunnevyöhyketerapia on myös mainio hoito, kun haluaa vain rentoutua!

Lue lisää Marin nettisivuilta klikkaamalla tästä.

Mari Sipilä on turkulainen tunnevyöhyketerapeutti. Hän tekee modernia ja psykologista vyöhyketerapiaa aikuisille ja lapsille Turussa.

Kuka on Mari Sipilä?

Mari on turkulainen kokonaisvaltainen vyöhyketerapeutti. Hän on valmistunut MVTPVT® Tunnevyöhyketerapeutiksi vuonna 2015 ja samana vuonna hän ryhtyi yrittäjäksi. Mari on opiskellut myös koululääketieteiden ja luontaislääketieteiden perusteet (ravintoterapia). Osaamistaan Mari on syventänyt vyöhyketerapeuttisen vauvahierontakurssilla, jonka hän on täydentänyt myös jatkokurssilla.

Marilla on kilpaurheilutausta, jonka ansiosta kiinnostus ihmisen anatomiaan ja kehoon ovat aina olleet vahvasti läsnä. Kun ura tyssäsi astmaan, Mari alkoi hoitamaan itseään tunnevyöhyketerapialla, jonka hän huomasi omalla kokemuksellaan todella tehokkaaksi. Tästä alkoikin täysin uusi suunta elämälle, kun Mari lähti vyöhyketerapiayrittäjäksi. Koulutuksien ja kiinnostuksien ansiosta Marilla onkin siis hyvin kokonaisvaltainen tausta auttaa erilaisia persoonia.

Eipä siis yllätä, että Mari on Turussa suosittu vyöhyketerapeutti, sillä kaiken tämän ammattitaidon ja taustan lisäksi hän haluaa kohdata ihmiset sellaisena kuin he ovat. Hänellä onkin usein pitkät varausjonot – eikä ihme!

Tutustu Mariin tarkemmin hänen nettisivuillaan ja Facebook-sivullaan.

Kiinnostuitko?

Ajan voit varata Marille netissä klikkaamalla täältä. Marin hoitola sijaitsee Turussa, Puutarhakadun hoitohuoneella, Puutarhakatu 12, 9 krs.



*Hoitokerta on saatu ilmaiseksi blogiyhteistyön kautta.

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Olipa mielenkiintoinen postaus!

    Muistan kun puhuit tästä aiemmin, enkä itsekään osannut silloin yhtään arvella, millainen "terapiamuoto" tämä voisi olla. Tuntuu, että tämä vaikutti jotenkin jo näin etänä, ainakin sai ajattelemaan muutamia tekstissä mainitsemiasi pointteja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Miia <3 Postauksesta jäi monta kovin henkilökohtaista pointtia pois, joten tosi kiva kuulla, että se herätti silti ajatuksia ja jopa joitain etävaikutuksiakin oli havaittavissa! Jos jossain kohtaa alkaa kiinnostamaan enemmissä määrin, voin lämpimästi ja aidosti suositella Maria. :)

      Poista