Tärkeintä on matka eikä määränpää – talvinen retki Maarian altaille

11.08







- Oisko huomenna joku retkipäivä? näpytän kännykälläni perjantaiaamuna ja lähetän viestin ystävälleni. - Ois! piipahtaa puhelimeni välittömästi vastauksen merkiksi. Mahtavaa, ajattelen ja syvennyn takaisin työntekoon hymyillen.

Yhtäkkiä kello on kuusi illalla ja olemme edelleen vailla retkisuunnitelmia. Onnea on kuitenkin Retkipaikka, josta löydämme Maarian altaan kivikautiset polut. Näppärän mittainen päiväretki aivan lähellä, täydellistä.






Hitaasti heräillessäni lauantaiaamuun mittari lupailee liki kymmentä pakkasastetta. Paketoin itseni kerroksiin: on merinovillakerrastoa, villapaitaa, tuubihuivia, nahkarukkaset, pipo ja kuorivaatteet. Kylmältä tuntuu, mutta liikkeessä täysin sopivalta. Taukoja varten pakkaan vielä kevytuntsikan reppuun.

- Skrapaan auton ja oon siinä, kertoo ääniviesti Whatsappissa. Käärin kaulani ympärille vielä ylimääräiseen kaulahuivin, sillä tälläkin kertaa on varmasti syytä pelätä vähintään jonkin asteista hypotermiaa tai hidasta jäätymiskuolemaa.



Kaartaessamme kaupungin halki, huomaan, että pakkasaamu on auennut poikkeuksellisen valkeana.  Kinoksia on siellä täällä ja kaupungin peittää ainoastaan utuinen usvapeitto. Värimaailma on harmoninen, se muodostuu pitkälti miljoonista valkoisista ja vaaleanharmaista sävyistä ja tekstuureista. Portsan pastellisen väriset puutalot näyttävät suorastaan satumaisilta ja sulautuvat maisemaan täydellisesti.




Kaikki näyttää tasaisen pehmeältä, mutta maisemassa ja väreissä on silti syvyyttä. Aivan kuin olisimme virheettömässä valokuvassa, jossa on vähintään jokin upea mustavalkofiltteri päällä.

Aurinko alkaa nousta pikkuhiljaa ja sen säteet loihtivat maisemasta vielä taianomaisemman. Kyllä kannatti herätä!




Ajamme noin puoli tuntia, ehkä hieman allekin. Ajantajuni katosi jo siinä kohtaa, kun astuin autoon ja aloimme vaihtamaan ystäväni kanssa kuulumisia.

Parkkeeraamme auton Maarian uimarannalle, josta pitäisi päästä useammallekin luontoreitille näppärästi. Polkuja menikin suuntaan ja toiseen, mutta reittimerkintöjä on melko kehnosti.



Retkipaikan blogitekstissä kerrottiin, ettei eksymistä kannata pelätä, sillä metsäalueet ovat niin pieniä. Näin suuntaamme huolettomasti ensimmäisestä polusta lumisen metsän uumeniin huolehtimatta puutteellisista merkinnöistä.





Lumi tuntui lupaukselta keväästä ja sen tuomasta valosta. Se oli keveää ja kuivaa pakkaslunta, joka ei narskunut kenkien alla. Hengitän syvään ja huokaan. Valo on tervetullut takaisin elämääni pitkän tauon jälkeen.

Meillä ei ollut hajuakaan, millä poluilla tepastelimme. Se saattoi olla osa Paavon polkua, Maarian kivikautisia polkuja tai kenties jokin vanhan luontopolun tai kuntoreitin jäänne. Ehkä matkamme kävi jopa useamman reitin poikki.



Sillä ei ollut väliä. Tällä kertaa nautiskelimme metsähetkestä ja olimme matkalla. Ehkä halusimme napata palasen metsässä vallitsevasta tyyneydestä mukaamme, mutta emme piitanneet määränpäästä.

Muutaman tunnin patikoinnin jälkeen reittimme vei takaisin Maarian uimarannalle. Keitimme rannan pukuhuoneen lumisella verannalla kahvit, paistoimme trangialla nutellapullaa ja söimme eväsleivät. Taisi olla jäätävin piknik ikinä!




En tiedä johtuiko se poikkeuksellisen valoisasta talvikelistä, metsähetkestä vai oliko se molempien summa, mutta kotiin saapuessani oloni oli virkeä ja voimaantunut. Tälle oli tilausta juuri nyt.

Emme tainneet ikinä päätyä Maarian altaille saakka. Huomasimme sen vasta kotona.





PS. Paikalle on helppo löytää, siellä on sopivin mittaisia reittejä moneen makuun. Me emme suunnitelleet reittiämme yhtään ja sen takia missasimme puolet. Suosittelen käymään ja ehkä perehtymään etukäteen paikkaan paremmin kuin me.

Kuvan termospullo saatu Heirolilta. Suositus tälle, jos on tarvetta näppärän kokoiselle pullolle!

You Might Also Like

0 kommenttia