Reissukertomus: Karhunkierros

8.21




Karhunkierrokselta on nyt palattu! Mutta menikö vaelluksemme suunnitelmien mukaan? Osa onkin lukenut jo postaukseni siitä, kun vaelluksella kaikki ei sujukaan niin kuin on ajateltu. Kurkistetaan nyt reissuumme!

Turku - Oulu - Kuusamo - Hautajärvi 904 km
Nukumme ensimmäisen yömme VR:n junassa Turusta Ouluun. Saapumisaika Ouluun on 7:58, mutta ikkunasta katsellessamme emme nähneet kaupungin valoja vaan maalaismaisemia. Makuuvaunuihin ei kuulutukset kuulu, joten uskomme junan olevan pelkästään myöhässä.

Hyttimme ovi on auki, josta kurkkailemme aika ajoin ikkunasta ulos. Eläköitynyt nainen rupattelee Saimalle niitä näitä ja kyseli missä ja miten jäämme junasta pois. Kello on jo kymmentä yli kahdeksan ja manaamme junan myöhästymistä.






Nainen kuitenkin kertoo, että olemme ohittaneet jo Oulun – olihan kello jo reilusti yli saapumisaikamme. Kerromme, että juna on varmasti myöhässä, mutta naisen mielestä olimme Oulun pysäkin jo ohittaneet.

Siltä istumalta paniikki valtaa meidät ja lähdemme suunnittelemaan reissuamme uusiksi. Onneksi suunnitelmissamme on kuin onkin joustovaraa. Vai vaihtaisimmeko retkikohdetta kokonaan? Olemmehan jo yli Oulun ja palaaminen sinne olisi kuitenkin yhtä säätöä jo jatkoyhteyksienkin takia.

Google Mapsin avulla paikannamme sijaintimme 29 kilometrin päästä Ouluun ja junan liikkuessa kilometrit hupenivat. Huh, emme ole ohittaneet määränpäätämme vielä! Hitsin mummo, kun säikäytti meidät todenteolla!

Juna on kuitenkin reilut puoli tuntia aikataulusta myöhässä eli juuri sen verran ettemme ehtisi bussiin, joka lähtisi klo 8:40 Oulusta kohti Kuusamoa. Onneksemme olemme hyvinkin neuvokkaita ihmisiä, kun sille päälle satumme. Soitamme bussiyhtiölle ja kuski lupasi odottaa meitä tarvittavat 5 minuuttia. 

Nappaamme paikat etupenkiltä ja ihailemme seudun vaihtuvia värikkäitä maisemia ja tietysti vähän väliä näkyviä poroja. Täällä me vietämme seuraavan viikon, ihanaa!

Kuusamossa meillä on kahden tunnin odotus jatkoyhteyteen, joka saattaa lopulta meidät Karhunkierroksen lähtöportille. Käymme pizzalla, hakemassa lisää karkkia ja pullaa rinkkojemme täytteeksi.



PÄIVÄ 1. Hautajärvi - Vasaojan laavu 10 km (10/82 km)

Lopulta, siis silloin kun kello näyttää suurinpiirtein neljää iltapäivällä, olemme Karhunkierroksen aloituspisteessä Hautajärvellä. 82 km, we can do it! 

Alkureitin pitäisi olla helppoa ja siksi arvioimme ehtivämme samana iltana Savilammen tuvalle, johon on matkaa 15 kilometriä. Puhkumme uudenlaista tarmoa maisemien vaihtuessa ja aina silloin tällöin pysähdyimme nappaamaan valokuvia.


Pian kuitenkin huomaamme, että olemme yliarvioineet reitin helppouden, emmekä tulisi ehtimään ennen pimeää Savilammelle. Ilta alkoi hämärtymään todenteolla seitsemän jälkeen ja puolikahdeksalta onkin jo pilkkopimeää. 

Käymme kuitenkin kurkkaamassa vielä etukäteenkin hehkutetun Rupakiven. Savinajoen pauhu on mahtipontinen lisä muutenkin mahtavaan näkyyn. Päivän kilometrit kymmeneen ja päätämme leiriytyä Rupakiven jälkeiselle Vasaojan laavulle.



Laavu poikkeaa reitiltä hieman ja johdattelee meidät takaisin kosken kupeeseen. Olemme laavun ensimmäiset asukkaat ja kosken mahtipontisen pauhun sekä pimenneen päivän vuoksi on vaikea havannoida muita saapuvia retkeilijöitä. Säikähdämme kunnolla, kun pimeästä pilkahtaa yhtäkkiä uusia kasvoja. 

Heräämme yöllä kaatosateeseen. Saima nousee laittamaan kattilamme ulos, jotta voimme hyödyntää sadeveden aamuruuan teossa. Oikeasti ulkona ei satanut ollenkaan vaan kyseessä oli kosken jylhä pauhu. Mutta kerrankos sitä ihminen erehtyy luonnonäänistä!




PÄIVÄ 2. Vasaojan laavu - Merenojan tulentekopaikka 22 km (32/82 km)

Toiseen päivään heräilemme vasta yhdeksän maissa. (Note to self: huomenna herätyskello soimaan!). Huolettomien aamutoimien jälkeen, kellon käydessä jo puolta päivää, heitämme jälleen 20 rinkkakiloa selkäämme. Pilvet rakoilevat piristäen meitä auringonpaisteella, jonka johdosta askel kulkee melko kepeästi. 

Nappaamme aika ajoin raikasta purovettä juodaksemme. Juuri tällä hetkellä on vaikeaa muistaa, olenko koskaan juonut niin ihanalta maistuvaa, jääkylmää vettä. Eikä vastauksella ollut oikeastaan väliä. Vain sillä hetkellä oli väliä.



Reittimme kulkee läpi aavojen suomaisemien, välillä tarjoten perinteistä metsämaastoa. Upeimmissa kohdissa maaruska on jo parhaimmillaan ja murretut sävyt toistuivat toinen toistaan kauniimmin. Toisinaan matka vaihtui jyrkkiin nousuihin, jonka ansiosta luonto tarjoilee meille jylhiä postikorttimaisemia.

Mikä olisi minun sielunmaisemani? Saima heitti kysymyksen ilmaan, sillä on vaikeaa ymmärtää luonnon upeutta maiseman muuttuessa upeammaksi kerta toisensa jälkeen. Olemmehan juuri suopätkän kohdalla ylistäneet ympärillä näkyvää luontoa niin, että tuntuu lähes tekopyhältä sanoa samat sanat juuri huiputetun kallion päältä! Sielunmaisemamme kuulostivat muuten melko samanlaisilta – mutta siitä myöhemmin lisää!

Leiriydymme Merenojan tulentekopaikalle 22 päiväkilometrin jälkeen, sillä päivä alkaa taas hämärtymään. Jäämme taas suunnitelmastamme – tarkoitus kun oli päästä Ansakämpälle saakka. 

Heitän vaelluskenkäni maahan ja kipitän joelle antamaan jääkylmää shokkipuudutushoitoa kipeille jaloilleni. Sillä välin Saima on veistellyt tusinan kiehisiä, joilla hän sytytti nuotion lämmittämään ja valoa tuomaan. 

Pimeä on saapunut Karhunkierrokselle, mutta ehdimme saada leirin pystyyn juuri ennen sitä. Retkeilijöitä kulkee yhä, mutta kukaan ei jäänyt kanssamme Merenojalle, vaan kaikki tavoittelivat Ansakämppää.





Puen untuvatakin päälle, heitän villamyssyn päähäni ja lämmittelen nuotion äärellä – näin pysähtyessä syysilma todella tuntuu viileältä. Ja mitä vielä! Rinkasta löytyy myös minttupullo väsyneitä seikkailijoita lämmittämään – kaakaon kera tietenkin.

Tässä kohtaa mintulla kuorrutetut ja nuotiolla lämmitetyt vaeltajat olivatkin jo aika valmiita nukkumishommiin. On aika toivottaa maailmalle hyvät yöt.


PÄIVÄ 3. Merenojan tulentekopaikka - Harrisuvannon laavu 24 km (56/82 km)

Kolmas aamu on kostea: tavaratkin ovat yön aikana kastuneet. Heitämme kamat kuivumaan opastekylteille (toivottavasti kukaan ei eksynyt tämän takia!) ja nuotiota ympäröivien penkkien päälle, mutta siitä ei tainnut olla pienintäkään apua.

Harmaassa aamussa valmistuu perinteinen vaellusaamupala eli Elovenan pikapuuro*, joka saa kaveriksi cashew-pähkinöitä ja karpaloita. Mukana on mansikka-valkosuklaa- ja pellava-porkkana-aprikoosipuuroa*, joista selväksi suosikiksi nousee jälkimmäinen. Kyseessä on tuhdimpi puuro, joka pitää nälkää ja maistuu herkulliselta!




Teippaamme jaloista löytyneet rakot, samalla kuitenkin toivoen, etteivät ne muistuttele itsestään matkalla. Lopulta iskemme vaelluskengät jalkaan, viritämme itsemme vaellustunnelmaan ja lähdemme takaisin polulle. 

Aamu alkaa parhaiten, kun sen aloittaa ajoissa. Tällä kertaa pääsemmekin takaisin reitille jo yhdeksän jälkeen. Ensimmäiset kilometrit kulkevat aina keveästi. Silloin ei vielä satu mihinkään, mieli on tyyni ja innostunut.

Kuitenkin jo viiden kilometrin jälkeen rakot kertovat olemassa olostaan. Onkohan vaelluskenkäni liian pienet? Valitsin tälle reissulle paksumpia sukkia kuin yleensä. Jalat särkevät. Yritän astua eri tavalla ja hetkeksi se helpottaakin. Pian huomaan kuitenkin, että jokainen askel ja jokainen astuminen tuottaa kipua.

Ajattelen, että tätä se on. Vaeltaminen ja pitkät kilometrit. Kuuluukin sattua. Älä märehdi, nainen.




Odotan Jussinkämppää ja tulevaa lounastaukoa, mutta se alkaa tuntua kaukaiselta harhalta. Kysäsen Saimalta, että mihin kohtaan sillä sattuu jaloissa eniten. "Eipä oikeastaan mihinkään", hän toteaa. MITÄ?! EI MIHINKÄÄN? Tieto toisen kepeästä askeleesta saa kivun tuntumaan entistä pahemmalta ja kilometrit vielä äskeistä pidemmiltä. Tänään en kyllä talsi Jussinkämppää pidemmälle! Ei näillä kintuilla!

Viimein! Jussinkämppä! Heitän kengät sinne minne ne sattuvat kädestäni lentämään. Riennän Kulmakkojärven rantaan huljuttelemaan jalkojani jääkylmässä järvivedessä hieroen niitä kauttaaltaan, etenkin kaariholvia. Ah, jos joskus vielä selviän täältä kotiin, niin hinnasta viis! Minä tilaan jalkahieronnan! Kiroan kenkäni ja etenkin sukkavalintani.

Jatkamme matkaa, kunhan olen saanut vaihdettua sukkani Saiman rinkasta löytyneisiin ohkaisiin merinosukkiin. Heitän omat sukkani (kaikki) alimmaiseksi rinkassa ja toivon etten törmää niihin enää ikinä. 





Saavumme pian eli noin 10 kilometrin päästä (oikeasti se kesti aika kauan, varsinkin kun jalkojen kipu ei hellittänyt) Kitkajoen rantaan, jota reittimme tulisi seuraamaan. Ja kun sanon, että saavuimme rantaan, tarkoitan sitä, että polkumme kulkee ihan veden vieressä. Polku on yhden ihmisen leveä, eikä harha-askeleelle ole sijaa ellei halua spontaania avantouintia vaelluskilometrejä piristämään.

Olen lukenut, että tämä etappi tulisi olemaan raskas. Mutta en tiennyt, että ihan oikeasti raskas. Siis ihan RASKAS RASKAS. Tämä saattoi johtua jo takana olevista 16 kilometristä, särkevistä jaloista tai siitä, että reitti oli kuin olikin erittäin raskas.



Eikä siinä vielä mitään. Polun loppuessa aukeni uusi. Lähdemme nimittäin tekemään jyrkkää nousua Pähkänäkalliolle. Olemme arvioineet ihan pieleen tämän etapin keston – todellisuudessa tähän menisi ainakin tuplat arviosta. 

Selviytymistila aktivoitu, ennen pimeää pitää päästä perille. Haastavassa ja tuntemattomassa maastossa ei ole turvallista pimeässä. Ja kyllä se vaan pelottaisikin – pimeä siis.

Saima vaeltaa edellä kuin mikäkin atleetti-maratoonari-gebardi-yli-ihminen. Ihan kuin sen jalkoihin ei sattuisi yhtään! Ainiin, ei sillä sattunutkaan. Yritän ajatella vain sitä, että tämän päivän kipu on huomisen kivusta pois, tämän päivän kipu on huomisen kivusta pois!

Pimeä tekee salakavalasti jo tuloaan eikä tunnu siltä, että saapuisimme perille ajoissa. Teemme jyrkkää laskua ja askel toisensa perään kipuamme Pähkänäkalliota alaspäin. Harrisuvannon laavu, yksi kilometri! MEILLÄ ON ENÄÄ YKSI KILSA!  JEEEEEEEEEEEESHH!





Haaveilemme laavusta ja siitä, että saisimme teltan kuivumaan. Laavu olikin harmiksemme varattu, joten pystytämme märän teltan sopivan tasaiselle kohdalle. Nappaan grillikyrsät rinkasta ja lainaan nuotiotulta kärventääkseni ne niin mustiksi, että kuori poksahtaisi.

Vasta tämän jälkeen olen valmis asentamaan telttaan nukkumisvärmeet, hoitamaan iltatoimet ja hyppäämään vaaka-asentoon parantelemaan päivän haavoja. Kello on vasta kahdeksan. Olen lopen uupunut ja aavistelen unen tulevan tänään ajoissa.

Olen juuri päässyt mukavaan asentoon ja käyn läpi päivän tapahtumia, kunnes Saima saapuu teltallemme ja puhuu puhelimeen. Näissä Karhunkierroksen leiriytymispaikoissa puhelimet ovat toimineet aivan onnettomasti – siis hyvä, että ovat edes toimineet.




Kuuntelen sivukorvalla Saiman puhelua. Ei kuulosta hyvältä. Eikä se ollutkaan hyvä. Aavistan jo tässä kohtaa, että reissumme tulee päättymään tähän. Haluan silti edelleen uskoa siihen, että pääsemme Karhunkierroksen loppuun saakka.

En meinaa saada unen päästä kiinni. Mietin, että olisiko minusta vaeltamaan loppureittiä yksin tai haluanko edes sitä. Mietin, että olenko itsekäs, kun ajatus harmittaa vietävästi. Saima alkaa kehräämään, mutta minä valvon.



PÄIVÄ 4. Harrisuvannon laavu - Juuma 5 km (61/82 km)

Vihdoin on aamu. Vaihdamme junaliput pari päivää aikasempiin. Olen päättänyt lähteä kotiin Saiman kanssa. Asia itkettää hieman, mutta olen sallinut sen itselleni.

Otamme valokuvia, kävelemme harhaan, lajittelemme roskamme jätepisteeseen ja hämmästelemme valtavaa kosken pauhua. Kaikki nämä viimeisen kerran.

Pääsemme Juuman kylään, jossa ei pyhäpäivisin kulje linja-autot. Meille ehdotetaan liftausta, mutta päädymme taksiin, joka vie meidät takaisin Kuusamoon. Taksikuski luulee tietävänsä. "Alkoiko rinkat painamaan?", hän kysyy. Meni tunteisiin.

Hieman harmittaa katsoa taksin ikkunasta ruskan värjäämää reitin huipennusta. Olisiko pitänyt jatkaa matkaa yksin? Ehkä, mutta päätökseni näinkin on yhtä hyvä. Kyllä tänne vielä ehtii.


*Elovena-tuotteet saatu, yhteistyössä Oatlet Store

Kuvat: 
Kuvat, joissa minä esiinnyn: reissukamu Saima
Loput + editointi: minä

You Might Also Like

6 kommenttia

  1. Huikea postaus! Ihania kuvia! Teillä on ollut varmasti aivan huikea reissu, ja erittäin raskas. Harmi ettette päässeet loppuun asti, mutta pitkälle kuitenkin. Sekin on jo hieno suoritus :)

    http://fasciner.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos ja kiitos! :) Ihanaa saada palautetta ja näin hyvääkin sellaista. Reissu oli mahtava kaikista sattumuksista huolimatta ja lämpimästi sitä pystyn suosittelemaan kaikille. Kurkkasin sun blogia ja siellä näytti olevan kanssa lämmin ja mukava meininki – täytyy käydä ajan kanssa lukemassa vähän tarkemminkin!

      Poista
  2. Apua kuinka ihania kuvia! Tulee niin ikävä sitä Suomen ruskaa<3 Ihanalta kuulostaa myös teidän reissu, tuollainen täytyy kyllä itsekin toteuttaa joskus :)

    www.ellileppiniemi.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ruska ja pieni auringonpaiste – en ehkä tiedä kauniimpaa :) Reissu oli ihana ja ehdottomasti suosittelen toteuttamaan jotain vastaavaa!

      Poista
  3. Upea kirjoitus, vei mennessään. Myöhempiä aikoja ajatellen reissun keskeyttäminen varmaan ensin risoo mutta sitten tulee helpotus: näin sen pitääkin mennä. Ei selkosilla voi kovin tarkkaan suunnitella. Selviytymistaistelussa on parasta se, että selviytyy. Ja jäähän siitä kipinä: pian uudestaan ja uusin voimin koko kierros. Nälkäinen mieli on syödessä ja retkeillessä hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, olipa kauniisti sanottu! Ja kieltämättä retkellä koettu pettymys on jo vaihtunut hyväksymiseen ja hyvään mieleen :) Kyllä sitä vielä ehtii toinen toistaan upeammille retkille ja sillä välin voi vaikkapa fiilistellä seuraavien reissusuunnitelmien parissa. Odotus, kutkutus ja suunnittelu on ihanaa sekin!

      Poista