Miksi en voi blogata ja miksi silti perustin blogin?

22.22


En voi blogata, koska en ole yhtä hyvä kuin suosituimmat bloggaajat. Miten ihmeessä voin julkaista valokuviani? Eihän ne ole ammattilaisen ottamia! Ja sitäpaitsi, aivan varmasti jollain toisella on oivaltavampia ajatuksia kuin minulla!



En voi blogata, koska en ole yhtä hyvä kuin suosituimmat bloggaajat. Miten ihmeessä voin julkaista valokuviani? Eihän ne ole ammattilaisen ottamia! Ja sitäpaitsi, aivan varmasti jollain toisella on oivaltavampia ajatuksia kuin minulla!

Ja hitot! Reppuhetkiä-blogini on olemassa juuri siksi, että voin näyttää uloskäyntiä tämän tyyppisille ajatuksille. Olen ollut kiinnostunut kirjoittamisesta, bloggaamisesta, valokuvaamisesta ja kuvankäsittelystä niin kauan kuin muistan – eli aika kauan.

Ajatella, että juuri näiden ajatuksien takia en ole aiemmin voinut perustaa blogia. Vain siksi, että en ole tässä tarpeeksi hyvä. Tällä hetkellä ne ajatukset tuntuvat varsin naurettavilta, joissa kuvittelin hyvän bloggaajan olevan ammattilaisen tasolla jo aloittaessaan.

Siispä Reppuhetkiä-blogi on paikkani kehittyä kirjoittajana aina tarinan kerronnasta taitavaan fiilistelyyn ja asiapitoisen tekstin kirjoittamiseen. Haluan tuntea kirjoittamisen flow'n ja olla ylpeä tekstistäni.

Matkan varrella toivon löytäväni oman kädenjäljen valokuvaukseen ja kuvankäsittelyyn. Tarkoitan siis sitä, kun kuvan nähdessään jo tietää, kuka sen on ottanut ja käsitellyt. Se, jos joku, kertoo jostain.

Blogini on myös tapani hyväksyä itseni, ajatukseni ja taitoni juuri sellaisena kuin ne tällä hetkellä ovat. En halua odottaa itseltäni liikoja, vaan juuri sopivan verran. Minun ei tarvitse olla täydellinen kaikessa, vaan vähempikin riittää.

Ainakin viimein uskallan, vaikka en ihan kaikkea.
Onko joku muu kokenut samalla tavalla?


Kuva: Reetta
Kukkaseppele: tehty itse

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Ihana kuva sinusta! Klikkasin tänne Facebookista kuvan takia.
    Täällä on ollut ihan samoja ajatuksia. :) Laitoin oman blogini pystyyn vajaa 2kk sitten. Tuskanhiki otsalla saa etsiä hyvää valotusta ja sitten kaiken työn jälkeen tulos ei ole ehkä sitä mitä kuvitteli. Onneksi tässä kuitenkin kehittyy koko ajan.

    Mahtavaa, että olet päässyt osaksi Varpublogeja. :) Olisipa täällä Tampereellakin vastaava. Kelpaisi mullekin pari workshoppia!

    http://withmiina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Kiva kuulla, että myös sulla on ollut samoja ajatuksia.

      Ja olipa mukavaa kurkistaa blogiisi, hirmu mielenkiintoisia postauksia. :)

      Poista