Kun vaellus ei menekään suunnitelmien mukaan

9.54

Karhunkierroksella: Miten suhtautua kun vaellus ei menekään suunnitelmien mukaan?




Karhunkierros on ollut itselleni jonkin asteinen päähänpinttymä jo muutaman vuoden ajan. Se oli haave, josta olin jo luovuttamassa, kun suunnitelmat kerta toisensa perään epäonnistuivat.

Sain kuitenkin mahdollisuuteni. "Hirveä retkikuume", viestitti ystäväni kuukausi takaperin. "Lähdetään Karhunkierrokselle!", vastasin innoissani. 

Käytännön asioiden järjestyessä olikin aika buukata junaliput ruskaretkelle ja loppumaton odotus sai alkunsa. Viikot kuluivat ja pikkuhiljaa käsillä oli lähtöpäivä. En voinut uskoa, että kaikkien näiden vastoinkäymisten jälkeen olen vihdoin lähdössä Karhunkierrokselle. 

Vereni alkoi kiertää astetta nopeammin astuessani Karhunkierros-portista sisälle reittiin. Nyt tätä ei voi enää kukaan ottaa minulta pois!

Karhunkierroksella: Miten suhtautua kun vaellus ei menekään suunnitelmien mukaan?



Vaan eivät ne asiat mennytkään, kuten olimme suunnitelleet. En tiedä johtuiko se niistä ajatuksista, jotka hiipivät mieleeni kivikkoisessa ylämäessä turhan monen kilometrin jälkeen, joissa hetken toivoin olevani jossain muualla kuin täällä hemmetin kinttupoluilla särkevien jalkojeni kanssa. Vai oliko kaikki retkeen kohdistuneet vastoinkäymiset langettaneet kirouksen tälle reissulle? 

Olimme juuri toisen kokonaisen vaelluspäivän jälkeen saapuneet leiriin rankan 23 kilometrin vaelluksen jälkeen. Teltta oli saatu kasaan ja jalat saivat ansaitsemiansa huoltotoimenpiteitä.

Ja sitten ystäväni sai uutisen, joka sai hänet tolaltaan. Hän halusi palata Turkuun. Mahdollisimman pian.

Nukuimme yön yli ja salaa toivoin, että aamulla asiat olisivat jo sen verran paremmin, että voisimme jatkaa reitillä. Mutta tällä kertaa kävi niin, että emme jatkaneet.

Mielessäni pyöri monta kysymystä. Päällimmäisenä mietin, selviäisinkö yksin loppureitin. Tiesin kyllä, että selviäisin. Mutta en halunnut selvitä yksin. 

Vaihdoimme junaliput saman päivän paluujunaan. Kävelimme Juuman kylään, josta otimme taksin Kuusamoon ja josta jatkoimme bussilla Ouluun. Tänä aamuna saavuimme takaisin Turkuun.

Karhunkierroksella: Miten suhtautua kun vaellus ei menekään suunnitelmien mukaan?

Ymmärrän kaikinpuolin ystäväni valinnan. Jos olisin itse tehnyt vastaavan päätöksen, olisin halunnut yhtälailla tukea päätökseeni.

Silti pettymykseni oli niin valtava, että teki kipeää katsoa taksin ikkunasta vaelluksen huipentavia, viimeisiä kilometrejä. 

Ärsytti, kun taksikuski kysyi meitä aliarvioiden: "alkoiko tyttöjen rinkat painamaan liikaa?". Tuskin hän sitä pahalla, mutta meni aika hyvin tunteisiin. Sallin itselleni tämän harmituksen. Tiedän, että ystävääni harmittaa myös. 

Vaikka tällä kertaa vaelluksemme ei mennytkään suunnitelmien mukaan, se opetti minulle jotain uutta itsestäni. Nyt tiedän, miten suhtaudun pettymyksiin ääriolosuhteissa. Tiedän myös sen, että vaikka rinkka painaa, kipeissä jaloissa on valtava rakko, jaksan haikata vaikkapa 23 kilometriä.

Toisin sanoen ymmärsin, että olen melko vahva tarpeen vaatiessa. Ja tämä jos joku unohtuu monta kertaa normaalissa arjessa.

Tällä kertaa elämä tuli kuitenkin väliin ja hyväksyn sen.

You Might Also Like

0 kommenttia