Kolille ja takaisin - Herajärven kierros, Kolin kansallispuisto

11.49

Kolin kansallispuisto tarjosi mahtavia maisemia kerta toisensa perään.





On maanantaiaamu ja herään jännitykseltäni viiden jälkeen, vaikka kellon oli tarkoitus herättää vasta kuudelta. Katselen edellisyönä pakkaamani rinkan sisältöä, googlaan ”mitä tarvitsen viikon vaellukselle mukaan?” ja kasaan viimehetken jos-kuitenkin-tarvitsen-tätä –kassin.

Herajärvenkierros 60 km

Kello on jo lähempänä viittä, kun parkkeeramme turkoosin Bulbasauria muistuttavan laina-auton Ryläyksen parkkipaikalle. Ampiaiset ja hyttyset kiusoittelevat heti autosta noustessamme ja saamme tietämättämme esimakua tulevasta.

Vaihdamme vaelluskamppeet päälle ja teemme viime hetken varustemuutoksia rinkkaan. Sortsit ja kuoritakki mukaan, hiusharja sekä kiinnitysremmit pois.  Välillä juoksemme ampiaisia ja paarmoja pakoon. Reetta selvisi osumitta, mutta itselleni ei käynyt yhtä hyvin. 

Riennämme ötökkäparven läpi vaelluksemme kahdelle ensimmäiselle kilometrille. Helppo nakki, kohta rentoudutaan kodalla ja sujahdetaan makuupusseihin nukkumaan odotettu ensimmäinen yö!

Kolin kansallispuiston ilta-aurinko lämmitti ihanasti poskipäitä.

Kolin kansallispuiston Herajärven kierros tarjoili paljon kinttupolkuja, mutta välillä sai nauttia myös pitkospuiden helppoudesta.

Jylhät maisemat houkuttelivat meidät Kolille ja tunsimme ne heti nahoissamme. Etsimme polkua sivuilta vain huomataksemme sen olevan jyrkkä nousu suoraan edessämme. Turhat luulot itsestämme oli karistettu pois. Onneksi sisua ja asennetta löytyy – eikö?

Hermostuneen naurun saattelemana lähdimme kuitenkin 17 kilon rinkka selässä taittamaan juurakkoa ylös vain huomataksemme reitin jatkuvan yhtä jyrkästi alas ja siitä sitten takaisin ylös.

Ruisrock ja juuri parantunut flunssa verotti maanantaista kuntoani ja 2 kilometrin matka venyi lähes muutamaksi tunniksi. Päästessämme Ryläyksen kodalle, huokailimme maisemien perään ja paistattelimme auringonpaahteessa ihan hirvittävän innoissamme tulevasta!

Tiistaiaamun aurinko nousi yhtä kirkkaana kuin maanantainenkin. Into oli yhtä korkealla kuin yösijamme, Ryläyksen kota. Lähdimme aamupuuron täyttämillä vatsoilla takaisin kinttupoluille. Päämääränä meillä oli reilun 10 kilometrin päässä Kiviniemen uimaranta ja sauna.

Mentiin taas ylös ja alas, mitäs muutakaan. Hiki kirposi kaikkialle jokaisella askeleella. Kuinka niin helpoista reiteistä ilman rinkkaa tulikin niin hankalia rinkan kanssa? Sovimme, että tällä reissulla kumpikaan ei kaadu, joten matka taittui askeleita varmistaen ja vahtien.

Vastaantulijoiden kanssa jaamme reittivinkkejä; minkälainen maasto, mitä kannattaa huomioida, pääseekö kiertämään, onko vesipisteitä ja missä kohtaa löytyy parhaimmat maisemat tauolle. Jokaisella tuntuu olevan samat asiat mielessä ja jakavat reittiohjeita ja -suosituksia mielellään.


Kolin kansallispuiston avarat näkymät Ryläyksen kodalta.


Saavutimme Kiviniemen melkein neljässä tunnissa. Rupeamme heti saunanlämmityshommiin. Tai siis… Miten tämä kirves toimii?

Paikalle saapuu mökkiläisiä ja topakkaa suomea muutamilla venäjän lainasanoilla puhuva täti pistää miehensä halkomaan meille puita. Hän ihmettelee miten olemme uskaltaneet lähteä ilman miesseuraa metsään viikoksi – me emme olleet miettineet sitä asiaa lainkaan ja miksi olisimmekaan. Sisulla pärjää aina!

Saamme saunoa kahdestaan. Puut räiskyvät kiukaassa ja löyly sihisee kivillä. Tältä se kesä maistuu parhaimmillaan, aivan varmasti! Nautimme hetkestä niin kuin huomista ei olisikaan.


Nyt on nättiä! Kolin kansallispuisto ei suotta nöyristele maisemien suhteen, vaan tätä riitti koko matkan ajan.

Retkiruokana meillä oli pussipastaa päivästä toiseen, eikä edes kyllästyttänyt!



Keskiviikko aukenee epävakaisen harmaana eikä säätiedot ole lupaamassa parempaa päivän varalle. Lähdemme empimisen jälkeen tekemään matkaa kuitenkin kierroksen Eteläpäähän. Sade paiskoo sankasti rinkkojemme vasten ja matka tuntuu tappavan rankalta. Taitamme matkaa askel askeleelta ja uskomme parempaan.

Matkalla törmäämme autiotupaan, jossa lämmitämme kamiinan kuumaksi ja kuivattelemme varusteita järviveteen keitetyn pussipastan kiehuessa liedellä. Luemme kuukauden vanhaa sanomalehteä, kirjoitamme paksuun vieraskirjaan ja arvuuttelemme minä päivänä kenkiämme voi sanoa taas kuiviksi.

Sateessa on se hyvä puoli, että olo on viileä ja ilma on happirikasta. Löydämme matkan tekoon hyvän rytmin ja päätämmekin pidentää päiväetappiamme viidellä kilometrillä joka on noin kaksi tuntia. Haaveilemme typistävämme vaelluksen päivällä, sillä unelmoimme viimeisestä yöstä Koli-hotellissa. Pehmeät sängyt, lämmin sauna ja runsas aamupalapöytä – täältä me tullaan, askel askeleelta!


Myssyfarmin muffimyssy lämmitti ja lohdutti, kun sää vaihteli sateesta rankkasateeseen Herajärven kierroksella.

Herajärven kierros
Vastaamme kävelee neljän hengen porukka, joka kertoo etapin seuraavalle laavulle olevan melkoinen vallitsevassa kelissä. Porukka vinkkaa meille helpon kiertotien ja otamme neuvosta kiinni.

Siniset merkit johdattelevat meidät jyrkkään nousuun, mutta vinkkien perusteella käännymme seuraamaan perinteistä hiekkatietä. Menee tunti, ehkäpä vähän toiselle puolelle, kun tie päättyy. Missään ei näy merkkejä laavulle tai mihinkään. Olemme kävelleet niin paljon harhaan, että heikompi olisi sateen paiskiessa kasvoille päästänyt jo kyyneleitä.

Käännymme takaisinpäin ja kävelemme hiljaa vieretysten. En edes halua muistella sen hetken ajatuksia. Olemme jo paluumatkan loppusuoralla, kun vanha punainen auto pysähtyy rinnallemme. Keski-ikäinen nainen oli ajanut ohi jo menomatkallamme ja hän oli huolissaan meistä.


Kolin kansallispuiston Eteläpään laavu. Litimärkien retkivarusteiden kuivattelua sateen paiskaessa laavun kattoa vasten.

Herajärven kierroksella rinkkana palveli Fjällrävenin Kajka, joka on ehdottomasti paras rinkka, jota olen käyttänyt.

Selitimme tilanteemme ja hän nappasi takakonttiin litimärät rinkkamme ja me Reetan kanssa hyppäsimme varovaisesti takapenkille. Ystävällinen nainen halusi auttaa meidät vesisateesta pois, ja jo muutamassa minuutissa saavutimme sen metsäpolun, josta meidän pitäisi palaita takaisin reitille ja jo kerran ohittamaamme Eteläpään laavulle.

Olemme tällä kertaa laavulla ihan kahden. Eteläpää on kuuleman mukaan hieman Herajärven kierroksen hiljaisempi osuus, sillä Kiviniemestä lähtee myös lyhyempi reitti. Kuivaamme itsemme pyyhkeellä ja laitamme märät vaatteet kuivumaan.  Se tunne, kun saat kuivat vaatteet päälle, mahan täyteen ja käperryt makuupussin syleilyyn. Parasta.

Joko kerroin, kuinka paljon hyttysiä täällä on? Olen ihan varma, että kaikki Suomen hyttyset ovat nimittäin kerääntyneet Kolille: yhdellä läpsäisyllä meni helposti viisi hyttystä!

Heräämme torstaiaamuun pirteinä ja hyväntuulisina. Sade on väistynyt, mutta varusteemme ovat yhtä märät kuin eilen. Sujautamme jalkamme likomärkiin kenkiin. Hyi hitto, hyi hitto, hyi hitto, hyi hitto!

Lähdemme tavoittelemaan uudelleen Suopellon laavun poikki kulkevaa reittiä Rykiniemeen. Tällä kertaa käännyimme risteyksestä oikealle eilisen vasemman sijaan. Polun varrella virtaa puro, josta täytämme pullomme. Vesi on viileää ja maistuu taivaalliselta! Vaikka aurinko lämmittää, niin metsässä kaikki on vielä hirveän märkää ja näin saamme varusteemme taas kosteiksi.

Retkivarusteet kuivumassa Rykiniemellä. Herajärven kierros puolessa välissä!

Herajärven kierros tarjoili meille ensimmäisenä mahtavaa maisemaa Ryläykseltä käsin.

Neljän tunnin rupeaman jälkeen saavutamme seuraavan majapaikkamme, superupeen Rykiniemen, joka on pitkä ranta Pielisen järvellä. Laitamme varusteet kuivumaan puiden oksille ja riennämme järveen huuhtomaan eilisen kosteuden ja tämän päivän hien pois.

Illan mittaan paikalle valuu väkeä jos jonkinmoista. Kuulemme nuotiolla niin mielenkiintoisia tarinoita, rouheita retkisuosituksia ja koettelemuksia, ettemme liikahda siitä moneen tuntiin pois. Ilta hämärtyy, nuotioon heitetään lisää puita ja juttu jatkuu.

Kevyt teltta, joka on helppo ja nopea pystyttää vaikka kaatosateessa sekä erittäin tilava kahdelle hengelle.

Litimärät vaelluskengät nuotiolla kuivumassa.

Perjantai avartuu meille aurinkoisena ja korkkaan sen aamu-uinnilla ennen säätiedotusten lupaamia sadepilviä. Ei uskoisi, että kohta sataa, jollei tietäisi.

Kengät ovat edelleen märät. Tuntuu kornilta katsella kengän sisäprintissä toistuvaa Waterproof-logoa.

Heti reitin alkumatkalla pääsemme kahluuosuuteen, jotta voimme ylittää noin 3 metrin levyisen puron. Liukkaat kivet vaativat erityisen suurta keskittymistä, samalla kun puro virtaa rivakasti eteenpäin. Mutta edelleen reissun sopimus pitää: ei saa kaatua (emme osaa elvyttää).

Fjällräven Kajka edustaa Herajärven kierroksen loppusuoralla.

Olemme kuulleet, että lähistöltä pitäisi löytyä hyvä vesipiste ja kuikuilemme sitä janoisina. Olemme keittäneet pullomme täyteen Pielisen vettä, mutta se on ruskeaa ja maistuu vähän pahalta, joten vaihtaisimme sen mielellämme laadukkaaseen lähdeveteen.

Taivas vähän rakoilee jälleen ja saamme pienen kuuron niskaamme. Se virkistää hieman ja päivän neljän tunnin ja kymmenen kilsan etappi sujuu joutuisasti nousuista huolimatta.

Saavutamme vikkelästi Ylä-Murhiin, jossa aiomme seuraavan yön viettää. Emme näe siellä ketään muita ja idyllinen maalaismaisema latoineen sekä mökkeineen karmii minua. Viittaako nimi vanhoihin tapahtumiin vai onko se enne?

Vaellus kaatosateessa, äkkiä sadesuoja Fjällräven Kajka:n ylle.

Reetan mielestä olemme kävelleet aivan liian vähän, joten haikkaamme pienen tauon jälkeen vielä neljän kilometrin mittaisen Ennallistajan polun. Se vie meidät Pirunkirkolle, josta avautuu mahtavat maisemat Pieliselle. Polku on pikakierros Kolin parhaista puolista ja lyhyessä reitissä riittääkin makeita maisemia toisensa jälkeen. Nautimme niistä nyt, kun sateen harmaus ei piilota niitä.

Menemme tänään aikaisin nukkumaan, jo kahdeksan aikaan. Olemme uupuneita ja aiomme herätä lauantaina aikaisin ennen sateita. Laitamme kellon soimaan klo 5.30, jotta olisimme autolla puolilta päivin kuivin varustein.

Aamu-uinti Herajärven kierroksella ennen tulevaa kaatosadetta.

Kun kello herättää meidät, vesi ropisee telttaa vasten. Säätiedote on muuttunut yön aikana. Laitamme herätyskellon kiinni ja kiroilemme. Reetta sanoo hymyilevänsä sitten, kun autolle on enää kilometri jäljellä. Minä lupasin hymyillä himpun verran aiemmin.

On lauantai, ja täyteen buukatun Koli-hotellin sijaan olemme löytäneet Outokummusta suloisen Kyykerin kartanon, jossa aiomme yöpyä. Ajattelemme pizzaa, kolaa, saunaa ja kuivia vaatteita. Näiden voimilla suoritamme märän loppuvaelluksen autollemme ilman yhdenkään tauon taktiikkaa.

60 km, viisi päivää, neljä yötä. Ja me tehtiin se.

Herajärven kierros on pitkälti kinttupolun lisäksi nousua ja laskuja, mutta välillä pääsi nauttimaan myös pitkospuiden helppoudesta.

Mahtava ja kevyt teltta helppoon vaeltamiseen. Nopea pystytys!

Myssyfarmin Muffimyssy tarjoili lämpöä Kolin kansallispuiston Herajärven vaelluksella.

Mutta miltä mikään tuntuisi ilman yhden yhtä ylä- tai alamäkeä? Ei miltään. Kiitos hyttyset, kaatosateet, kinttupolut, raskaat nousut ja vielä raskaammat laskut, pussipasta ja kaikki: fiilis ei voisi olla yhtään parempi katsoessa näitä kuvia. Me teimme sen ihan itse.  Kolireissu best, mutta ei ihan heti uusiksi kuitenkaan. 

Kiitos Myssyfarmi! Painoimme pehmoiset lampaanvillamyssyt päähämme, kun tukka tuntui likaiselta. Kun oltiin vaellettu koko päivä kaatosateessa ja pääsimme laavulle vaihtamaan kuivaa sekä lämmintä päälle. Kun ilta viileni nuotion äärellä ja kun halusimme vain hyvän fiiliksen. Kun kaikki meni päin mäntyä, pipo oli luksushetki. Okei, Reetta olisi maksanut aika ison summan pullosta skumppaa, mutta se on jo toinen tarina.

Niin, ja ne kengät oli kuivana seuraavan kerran Turussa.

Kuvat: minä ja reissukamu Reetta.




You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Uskomaton tarina! Olen jälleen varma, etten itse pystyisi samaan :D
    Onneksi joku muu valottaa äärituntoja puolestani...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä pystyisit! Mutta onneksi voit lukea niitä myös tästä blogista ennen kuin kokeilet. ;D

      Poista